St1 rakentaa biojalostamon uusiutuvan dieselin ja lentopolttoaineen tuottamiseksi

Energiayhtiö St1 on tehnyt investointipäätöksen uuden biojalostamon rakentamisesta jalostamolleen Göteborgissa, Ruotsissa. Sen myötä tuotannossa pystytään jatkossa käyttämään joustavasti laajaa valikoimaa raaka-aineita, jotka täyttävät tuotettavien uusiutuvien polttonesteiden, kuten HVO-dieselin, lentopolttonesteen ja teollisuusbensiinin nykyiset ja tulevat vaatimukset. Uuden biojalostamon arvioidaan aloittavan tuotannon vuonna 2022. Sen tuottamat uusiutuvat polttonesteet vähentävät merkittävästi hiilidioksidipäästöjä fossiilisiin polttonesteisiin verrattuna.

St1 on viimeisten kahden vuoden aikana jo tehnyt Göteborgin jalostamolleen sarjan investointeja, joiden tavoitteena on 200 000 tonnin uusiutuvien polttonesteiden tuotanto. Kokonaisinvestointi sisältää vedyn tuotantolaitoksen, uusiutuvien polttonesteiden tuotantolaitoksen ja uuden säiliöalueen. Lisäksi asennetaan uudet perusrakenteet ja laitteistot, jotka mahdollistavat erilaisten raaka-aineiden tuonnin sekä uusiutuvien polttonesteiden tuotannon ja jakelun. Kokonaisinvestoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa.

”St1 on pohjoismainen energiayhtiö, jolla on selkeä visio olla johtava CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Se tarkoittaa oman uusiutuvan energian tuotannon jatkuvaa kehittämistä ja vahvistamista fossiilisten hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi eri sektoreilla – uusi biojalostamo tulee olemaan merkittävä lisä liikennepolttonesteiden alueella. Haluamme tuoda yhä enemmän kestävämpiä vaihtoehtoja asiakkaillemme”, St1-jalostamon toimitusjohtaja Bo-Erik Svensson sanoo.

St1:llä on vahva kokemus edistyneiden etanolipolttoaineiden tuottamisesta erilaisista jätevirroista. Yksi etanolintuotannon biojalostamoyksiköistä on integroitu Göteborgin jalostamoon. St1 pilotoi edistyneen etanolin tuotantoa kassavatärkkelyksen tuotantojätteistä Thaimaassa. St1 kehittää myös uusien edistyneiden etanolituotantoteknologioiden kehittämistä keskittyen voimakkaasti lignoselluloosapohjaisiin jakeisiin. Ensimmäinen sahanpurusta etanolia valmistava Cellunolix®-demonstraatiobiojalostamo sijaitsee Kajaanissa.


Lisätietoja:

Bo-Erik Svensson, toimitusjohtaja, St1-jalostamo, puh. +46 31 744 6250, bo-erik.svensson@st1.se

Henrikki Talvitie, toimitusjohtaja St1 Nordic Oy, puh. 040 042 7972, henrikki.talvitie@st1.fi

St1 Nordic Oy on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1300 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 770 henkilöä. www.st1.eu

 

arrow-right
Edellinen
St1 Nordic Oy:n välitilinpäätöstiedote tammi-kesäkuu 2019

30.08.19

Seuraava
TuuliWatti rakensi markkinaehtoisen tuulipuiston Iin Viinamäkeen

11.10.19

Liittyvät artikkelit

Lue kaikki