Pohjoismainen jakeluasemaverkosto

Yli 600,000 asiakaskäyntiä päivässä

St1:n liikennepolttoaineiden jakeluverkosto käsittää yli 1 400 St1 ja Shell-bensiiniasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Shell-brändi on käytössä lisenssisopimuksella. Kaksi brändiämme täydentävät toisiaan: ne tarjoavat erilaiset valikoimat ja vahvat palvelukonseptit, joiden avulla saavutamme laajemman asiakaskunnan. Kaiken kaikkiaan asemillamme käy yli 600 000 asiakasta joka päivä.

Suomessa asemien määrä on noin 500, Ruotsissa lähes 500 ja Norjassa 400. Optimoitu jakeluverkostomme pitää sisällään niin miehittämättömiä kuin palveluasemiakin myymälöineen ja ravintoloineen, samoin kuin raskaan liikenteen jakelupisteitä. Investoimme asemaverkoston laatuun korvaamalla nykyisiä asemia uusilla sekä uudistamalla isoja asemia. Parannamme jatkuvasti myös asemien palveluvalikoimaa asiakkaiden muuttuvien tarpeiden perusteella.

Meillä on vahva markkina-asema kaikissa maissa, joissa toimimme. Jakeluasematoiminnan tehokkuus on tärkeää, koska se mahdollistaa investoinnit uusiutuvan energian tuottamiseen. Polttoaineiden hankintayhtiö North European Oil Trade (NEOT) varmistaa sen, että voimme tarjota asiakkaillemme kilpailukykyisiä, entistä ympäristöystävällisempiä polttoainetuotteita.

Fiksuja polttoaineita pohjoismaisille autoilijoille

St1- ja Shell-huoltoasemat tarjoavat korkealaatuisia polttoainetuotteita kaikenlaisille ajoneuvoille. Öljyalan asiantuntijat St1:n jalostamolla Göteborgissa ovat sitoutuneet jalostamaan polttonesteitä, jotka on suunniteltu Pohjoismaiden vaativiin ajo-olosuhteisiin. Kaikki tuotteemme täyttävät paikalliset ja eurooppalaiset liikennepolttoaineille asetetut vaatimukset.

Tavoitteemme on vähentää fossiilisia hiilidioksidipäästöjä liikenteessä askel askeleelta tuomalla markkinoille fiksuja ja entistä ympäristöystävällisempiä polttoaineita.

Jatkuva tuotekehitys

Suurin osa St1:n liiketoiminnasta perustuu yhä fossiilisiin polttoaineisiin. Tästä syystä kehitämme ja tuomme markkinoille polttoaineita myös perinteisten ajoneuvojen käyttöön - tavoitteena polttoaineiden taloudellisuuden ja kestävyyden parantaminen. Nopein tapa tarjota autoilijoille kestäviä ja uusiutuvia polttoaineita on kehittää ja parantaa olemassa olevia tuotteita.

Olemme tuoneet markkinoille Pohjoismaissa uusia premium-polttoaineita ja enemmän uusiutuvaa polttoainetta sisältäviä tuotteita. Olemme esimerkiksi lanseeranneet Suomen St1-verkostoon 95 E10 Extra -bensiinin, joka vähentää polttoaineen kulutusta, sekä uuden Diesel plussan, joka sisältää uusiutuvaa dieseliä. Olemme myös korvanneet aikaisemman 95-bensiinin kaikilla Suomen Shell-asemilla uudella Shell FuelSave 95:lla, joka on tehokkaampaa polttoaineena ja edullisempaa käyttää.

Ruotsin St1-asemaverkostossa olemme lanseeranneet 1st REnewable -polttoaineet. Ne sisältävät enemmän uusiutuvaa polttoainetta kuin mikään muu tuote, joka on saatavilla perusdieseliä ja bensiiniä käyttäville autoille Ruotsin polttoainemarkkinoilla.  Olemme myös tuoneet markkinoille REx Dieselin, Norjan ensimmäisen aidon uusiutuvan dieselin, joka vähentää hiilidioksidipäästöjä jopa 40 %:lla tavallisen dieselin päästöistä.

Edistyksellinen korkeaseosetanoli 

St1 biojalostaa edistynyttä etanolia jätteestä. Sitä käytetään Suomessa korkeaseosetanolipolttoaineisiimme, kuten ainutlaatuiseen RE85:een, joka on tarkoitettu flexifuel-ajoneuvoille, sekä RED95:een Scanian raskaiden ajoneuvojen etanolidieselmoottoreille.  Edistynyttä jätepohjaista etanolia voidaan käyttää myös biokomponenttina bensiinissä.

Palveluita tien päällä

Verkostomme palvelee tien päällä olevian ihmisten erilaisia tarpeita paikasta riippuen. Miehitetyt St1- ja Shell-asemamme Pohjoismaissa tarjoavat kahvila-/ravintolapalveluita mukavassa ympäristössä. Suurimmassa osassa niistä on myös myymalä huoltoaseman yhteydessä.

Suomessa olemme tuoneet takaisin myös vanhan kunnon henkilökohtaisen palvelun asemalla lanseeraamalla palvelumestarit, jotka voivat täyttää tankin autoilijan puolesta sekä tarjota muitakin palveluita asiakkaille. Molemmat jakeluverkostomme ovat investoineet tehokkaisiin, ympäristöystävällisiin autonpesupalveluihin, joita voi varata helposti verkossa.

Molemmat brändit tarjoavat kilpailukykyiset polttonestekortit kuluttajille ja yritysasiakkaille. St1- ja Shell-kortteja voi myös käyttää ristiin molemmissa verkostoissa Pohjoismaissa. Pohjoismainen asiakaspalvelukeskuksemme Tukholmassa palvelee asiakkaita Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa heidän erilaisissa tarpeissaan ja kysymyksissään. Palvelumestari-puhelinpalvelu ja mobiilisovellus ovat helppoja kanavia saada kiireellistä apua.

Olemme ensimmäisten toimijoiden joukossa Suomessa ja Ruotsissa tuoneet Apple Payn asiakkaillemme.  Se mullistaa mobiilimaksamista helpolla, turvallisella ja yksityisellä tavalla maksaa nopeasti ja mukavasti. Myös uusi St1 Mastercard on saatavilla asiakkaille näissä kahdessa maassa. Se voidaan myöntää asiakkaalle käytännössä minuuteissa, ja sitä voidaan käyttää välittömästi Apple Paylla.