Yhtiötiedote, 2.1.2018

St1 Group Oy sulautui St1 Nordic Oy:öön

St1-konserni toteutti aiemmin kesäkuussa tiedottamansa suunnitelman sulauttaa St1 Group Oy sisarkonserniinsa St1 Nordic Oy:öön 31.12.2017.

Konsernin sisäisen järjestelyn tavoitteena on konsernirakenteen ja hallinnon yksinkertaistaminen sekä liiketoiminnan tehostaminen ja pitkän aikavälin tuotehankinnan ja logistiikan varmistaminen. Sulautumisen jälkeen St1 Nordic -konsernin vuotuiseksi liikevaihdoksi arvioidaan noin 5,5 miljardia euroa.

Lisätietoja

Kim Wiio, toimitusjohtaja, puh. 010 557 11
Kati Ylä-Autio, rahoitusjohtaja, puh. 010 557 5263

St1 Nordic Oy on pohjoismainen energiakonserni, jonka visiona on olla CO2-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Konserni tutkii ja kehittää taloudellisesti kannattavia ja ympäristön kannalta kestäviä energiaratkaisuja. St1 keskittyy polttonesteiden markkinointiin, öljynjalostukseen sekä uusiutuvan energian ratkaisuihin, kuten jätepohjaisiin edistyneisiin etanolipolttonesteisiin ja teolliseen tuulivoimaan. Konsernilla on kaikkiaan 1400 St1- ja Shell-huoltoasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. St1:n pääkonttori on Helsingissä ja sen palveluksessa on yli 700 henkilöä. www.st1.eu
 

Back to top